Tässä luettavaksesi muutamia runojani,
joita pimeän ja pitkän talven aikana
olen kirjoittanut

Kuin unta
tämä hetki
Tapahtuuko kaikki nyt?
Nipistä kädestä
Olenko tässä?
Teinkö niin, sanoinko noin
oikeasti?



Aamu
Uniset silmät kuin naulittu
tuijottamaan kahvimukista nousevaa höyryä.
Kuin hypnoosiin vaipuneena
lihakset lamaantuneina
kunnes kahvin tuoksu kiemurtelee nenään
saaden aikaan oivalluksen;
Ehkä tänäänkin jaksan lähteä töihin…



Kuunnella, pohtia
elämän tarkoitusta.
Onko niin tarkoitettu, että tuhotaan maailma
- Pikkuhiljaa –
yhtä hitaasti kuin se on luotukin?
Aina ei ymmärrä mikä on olevaksi tarkoitettu…



Aavemaista
Seistä pimeässä metsässä
yksin….
…eikä kuitenkaan yksin…
rasahduksia, suhinaa
peikot ryömivät mielen sopukoihin salakavalasti
ne pakottaa juoksemaan pois
kuin tökkien pienillä neuloilla kantapäihin,
nauraen samalla irvokkaasti pelokkaalle.


Elämän kynnyksellä
loputon sarja kysymyksiä,
toiveita, unelmia…
Kaikki se tavallista tapahtumien kiertokulkua.


Varhaisena aamuhetkenä
kuunnella ulkoa kuuluvia  ääniä
maata hiljaa
sydän kärsien kaipauksesta
ruusu maljakossa yöpöydällä



Jännittyneenä ja uteliaana
nuoruudessaan ihastunut
kaivannut salaa
surrut kuin kadonnutta
        saavuttamatonta ihannetta



Varjoisten tammien alla
tuoksuvassa lehtimetsässä
silmissä vaarallinen loiste.
Veri polttaa suonissa,
taistella ja rakastaa
sydän sairas rakkaudesta
-parannuskeino tuntematon


Kuin uudesti syntynyt  trooppisessa yössä
veneretkiä kuutamossa
yö uinuen tuoksuvana
muistot seuranaan


Yöt ovat lyhyitä
mutta pitkiä unettomalle
Varjot vaanivat silmien alla
kuu tulvii sisään ikkunasta
tunkeutuu  armotta alitajuntaan


Gramofonin sävelet
leijailivat kutsuvasti lämpimässä kesäyössä.
Ilma oli pehmeää kuin sametti
Sirkat vaikenivat kuuntelemaan
lintujen konserttia
- Ne lauloivat rakkaudesta!


Koleana aamuhetkenä
lepäsi alakuloisuus pellon yllä.
Usva kuin valkoinen lakana
järven tyynellä pinnalla.
Hiljaista ja rauhallista,
kunnes kurjen yksinäinen huuto
viilsi jälkensä
syksyiseen aamuun.


Kirje; pieniksi hipuiksi revitty
Enää ei saa selvää sanomasta
Sanat pirstottu atomeiksi
Käsi ojentuu ikkunasta
tuuli tarttuu paperinpaloihin,
leikkii kuin tanssien piirileikkiä
kohoten yhä korkeammalle
pian kadoten pimenevään iltaan.


Niin helppoa
tehdä päätöksiä asioihin
omassa vuoteessa yön tunteina.
Niin vaikeaa
toteuttaa ne päivän koittaessa.